Nyt se koitti. Maanantai meinaan ja harjoitteluni alku. Muuten ihan kivasti meni aamu, ensin lenkille ihanan lämpimään aamuun ja ajoissa kohti harkkapaikkaa. Pieni ikävä nyanssi aamuun oli vain se, ettei harjoittelupaikkani ollut lainkaan auki.
Yritin soittaa numeroihin, joita ikkunassa oli: toinen meni vastaajaan ja toinen hälyytti turhaan. Olin tosin hieman jo henkisesti varustautunut siihen että näin käy. Opettajamme oli käynyt kesällä kuulostelemassa tilannetta ja oli hieman varoitellut allekirjoittanutta etukäteen. Joten mitäs pienistä! Kävin läheisessä suomikaupassa kyselemässä vinkkejä ja niitä sainkin muutaman. Ewaldista saa muuten sikanaan kaikkea suomalaista, jos koti-ikävä iskee. Viereinen Jasmin
Niinpä palasin kotiin ja otin poikein kanssa suuntaa-antavan pulahduksen altaaseen ja aloin suunnitella puhelinkierrosta paikallisiin hoitoloihin. Ja jo toinen puhelu kantoi hedelmää! Lähdin heti samana päivänä tapaamaan Studio Primeron Seijaa harkkapaikan toivossa. Ja huomenna lähden uuteen harjoittelupaikkaani. Näin ne hommat hoituu, kun laittaa hoitumaan.
Opin tänään ainakin sen, että turha huolehtiminen ja panikoiminen ei tuota tulosta. Tulta päin vaan!